Green Street Oy:n perustivat ja omistavat Valtteri Virtanen, Janne Toivonen ja Ville Virtanen. Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee täyspäiväisesti (välillä epäinhimillisen pitkää päivää tehden) vain Valtteri ja Janne.Valtteri (toimitusjohtaja) Rento toimitusjohtajamme on ikuinen optimisti, jonka monesti liiankin lennokkaiden ideoiden määrällä ei tunnu olevan käsitettäviä rajoja. Hän on viettänyt puolet elämästään sovittaen ekologista ja eettistä elämäntapaa nykymaailman vaatimusten kanssa. Tämä on hänen sanojensa mukaan palkitsevaa ja nykyään onneksi jo yllättävänkin helppoa. Janne (logistiikka) Jannella on tapana pistää hommat hoitumaan. Kaikki Green Streetin paketit lähtevät Jannen käsistä. Vaikka kiirettä pitää, varastollamme on hänen ansiosta aina rento asenne läsnä. Varastotyö on Jannen mukaan mukavaa ja palkitsevaa, erityisesti sen konkreettisuuden vuoksi. Ville (it) Haastavien ongelmien ratkomisesta pitävä Ville hoitaa yrityksemme tietoteknisiä asioita ja yrittää helpottaa kaikkien elämää, niin meidän Green Streetin työntekijöiden kuin myös asiakkaidemme. Villen näkemyksen mukaan tietotekniikan tulisi olla helppoa ja intuitiivista. Green Streetin verkkokauppaa tullaan siis varmasti kehittämään myös asiakaspalautteen mukaisesti aina vain helpommin ja paremmin käytettäväksi. Anniina (vaateosasto) Anniina on ekologiseen ja eettiseen vaateteollisuuteen erikoistunut vaatesuunnittelija. Hän on ylläpitänyt Vihreät Vaatteet -blogia ja samannimistä verkkokauppaa vuodesta 2008 alkaen. Keväällä 2011 Vihreät Vaatteet -verkkokauppa yhdistyi Green Streetin kanssa, jolloin Anniina alkoi pyörittää Green Streetin vaateosastoa. |